Sponsorointi

Yksi markkinointiviestinnän keinoista on sponsorointi. Se on yrityksen ja sponsorointikohteen välistä vastikkeellista yhteistyötä, joka hyödyttää niin sponsoroivaa yritystä kuin kohdetta. Sponsorointikohde saa yhteistyöstä rahallisen korvauksen tai muuta aineellista etua. Sponsoroiva yritys käyttää sponsoroitavan kohteen myönteistä mielikuvaa omien tavoitteidensa edistämiseen. Sponsorointi eroaa lahjoituksista, joissa on kysymys hyväntekeväisyydestä.

ICC International code on sponsorship, 2004

”Kaiken sponsoroinnin tulee olla lain ja hyvän tavan mukaista, rehellistä ja totuudenmukaista. Siihen tulee liittyä asianmukainen yhteiskunnallisen vastuun tunne ja sen tulee noudattaa liike-elämässä yleisesti hyväksyttyjä reilun kilpailun periaatteita.”

Patrian sponsorointiperiaatteet

Sponsorointimme tavoitteena on vahvistaa positiivista yrityskuvaamme toimialamme vastuullisena toimijana. Sponsoroimme valikoiden kansainvälisiä, valtakunnallisia ja toimipaikkojemme paikallisia sponsorointikohteita.

Pyrimme pitkäaikaiseen yhteistyöhön, jonka tavoitteena on edesauttaa molempien osapuolien omaa toimintaa. Keskeisinä perusteina yhteistyökumppania valittaessa ovat yhteensopivuus Patrian arvojen ja eettisten toimintaohjeiden kanssa.

Emme tue poliittista tai uskonnollista toimintaa. Urheilussa tuemme ensisijaisesti joukkuelajeja. Sponsorointisopimukset tehdään aina kirjallisina.