Tulosta

Patria on allekirjoittanut sopimuksen virolaisen Mootor Gruppin kanssa heidän 60 %:in osuutensa ostamisesta Viron suurimmasta puolustusalan huoltoyrityksestä Milrem LCM OÜ:stä. 40 % osakkeista omistaa virolainen Sinrob OÜ, jonka omistaa Milremin toimitusjohtaja Kuldar Väärsi.

Milremin osto on osa Patrian uutta strategiaa, jossa yhtenä pääkasvualueena ovat puolustusvoimien kumppanuudet elinkaaren tukipalveluissa erityisesti Pohjois-Euroopassa. Patria haluaa panostaa jatkossa aktiivisesti Milremin kykyihin vastata Viron puolustusvoimien tulevaisuuden tarpeisiin. Milrem jatkaa toimintaansa virolaisena yhtiönä ja paikallisessa johdossa.

“Jatkamme läheistä yhteystyötä Viron puolustusvoimien kanssa ja kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaan tarpeita. Tavoitteemme on myös laajentaa palveluitamme uusille alueille, niin puolustusvoimien kuin muidenkin kriittisten toimijoiden pariin. Meillä on hyviä kokemuksia huolto- ja palveluliiketoiminnan kumppanuuksista Suomessa ja muissa pohjoismaissa, ja uskon voivamme tuottaa merkittävää lisäarvoa kumppaneillemme myös Virossa. Lisäksi Milrem antaa meille hyvän alustan hakea kasvua myös muissa Baltian maissa,” toteaa liiketoimintajohtaja Lassi Matikainen, joka vastaa Patrian International Support Partnerships -liiketoiminnasta.

“Milrem on kehittänyt jatkuvasti palvelujaan toimiessaan Viron puolustusvoimien pitkäaikaisena kumppanina. Patrian huomattava kokemus ja osaaminen auttavat meitä kasvamaan edelleen ja laajentamaan palveluitamme,” vahvistaa Milremin toimitusjohtaja ja osaomistaja Kuldar Väärsi. “Tavoitteemme on tarjota entistä laajempaa erilaisten puolustusvälineiden kattavaa ja ammattimaista elinkaarentukipalvelua.”

Suomella ja Virolla on pitkät perinteet yhteistyöstä - Suomi on muun muassa myynyt Viron puolustusvoimille 60 Patria XA -ajoneuvoa vuonna 2004. Sekä Patrialla että Milremillä on merkittävä osuus Viron XA-ajoneuvojen elinkaaren tuessa.

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Konserni toimii Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Puolassa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa. Konsernissa toimii 2 800 ammattilaista. Patrian omistavat Suomen valtio (50.1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49.9 %). www.patria.fi

Milrem tuottaa puolustus- ja turvallisuusalalle raskaiden ja panssaroitujen ajoneuvojen, asejärjestelmien ja muiden sotilaslaitteiden elinkaarentukipalveluita. Yritys huoltaa ja korjaa Viron puolustusvoimien XA-180- ja XA-188-ajoneuvojen lisäksi myös muita sotilasajoneuvoja Tallinnassa ja Võrussä. www.milrem.ee

Lisätietoja:

Lassi Matikainen, liiketoimintajohtaja, International Support Partnerships, Patria, p. 040 869 3351, [email protected]