Tulosta

Patria Pilot Training ja ASTCO Finland ovat solmineet yhteistyösopimuksen lentoyhtiöiltä edellytettävän lentävän henkilökunnan turvakoulutusyhteistyöstä.

Patria avustaa ASTCO Finlandia tuotteiden markkinoinnissa ja asiakaskontaktien luomisessa. Varsinaisen koulutuksen antaa ASTCO:n henkilökunta. Päivän kestävässä koulutuksessa on teoriaosuus, käytännön perusharjoittelua sekä lopuksi skenaarioharjoitteluosuus. Koulutus annetaan lentoyhtiön omissa tiloissa kuten matkustamosimulaattorissa tai muissa turvakoulutustiloissa.

Turvakoulutuksen tavoitteena on antaa lentävälle henkilökunnalle toimintaohjeet ja käytännön harjoitteet eriasteisten matkustajahäiriöiden rauhoittamiseksi lennon aikana. Tavoite on myös oppia toimimaan siten, ettei henkilökunnan jäsentä voida myöhemmin syyttää liiallisesta tai vääränlaisesta voimankäytöstä lentokoneessa.

”Tämä on Patria Pilot Trainingille uusi ja mielenkiintoinen avaus, joka laajentaa Patrian koulutustuotevalikoimaa. Näemme palvelulla olevan myös laajat kansainväliset markkinat”, sanoo Patria Pilot Trainingin toimitusjohtaja Mikko Paronen.

ASTCO Finland on yksi harvoista ilmailun turva-alan kouluttajista, jolla on mahdollisuus tarjota lentoyhtiöille eurooppalaisen ilmailuviranomaisen edellyttämä lentävän henkilökunnan turvakoulutus. Koulutus sisältää teoreettisen tietotaitotason nostamista ja käytännön harjoittelua lentokoneympäristössä.

”Koska kyseessä on voimankäytön harjoittelu, ovat kaikki opettajamme kokeneita voimankäytön kouluttajia, ja kaikilla tiimissämme on myös muuta ilmailualan käytännön osaamista”, sanoo ASTCO Finlandin toimitusjohtaja Mika Kosonen, joka itsekin toimii liikennelentäjänä.

Lisätietoja:

Mikko Paronen, toimitusjohtaja, Patria Pilot Training, p. 040 869 3113, [email protected]
Mika Kosonen, toimitusjohtaja, ASTCO Finland, p. 044 012 0373, [email protected]

Lisätietoja koulutuksesta

Patria Pilot Training on kouluttanut satoja ammattilentäjiä perustamisvuodestaan 1998 lähtien. Patria Pilot Training on osa Patria-konsernia, joka on kansainvälisesti toimiva puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja.
www.patria.fi

ASTCO Finland Oy on suomalainen ilmailuturva-alan yritys, joka keskittyy lentäjien ja matkustamohenkilökunnan turvakoulutukseen vaativassa olosuhteissa kaupallisen ilmakuljetuksen alalla. Kouluttajat ovat poliisihallinnon hyväksymiä voimankäytön opetuksen ammattilaisia. ASTCO:n kohderyhmänä ovat lentoyhtiöt sekä liikelentoyritykset.
www.astco.fi