Tulosta

Patria Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti konsernin tilinpäätöksen 31.12.2017 päättyneeltä tilikaudelta.

Patria-konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 467,7 miljoonaa euroa (489,9 miljoonaa euroa vuonna 2016). Liikevaihto laski 4,5 %. Liikevaihdosta puolustustarvikkeiden ja niiden huollon osuus oli 94 % (95 %) ja siviilituotteiden osuus vastaavasti 6 % (5 %). Tilikauden liikevaihdosta 32 % (41 %) kertyi Suomen ulkopuolelta.

Konsernin tilikauden liikevoitto oli 33,9 miljoonaa euroa ja 7,2 % liikevaihdosta (74,6 miljoonaa euroa, 15,2 %). Konsernin tilikauden tulos ennen veroja oli 31,3 miljoonaa euroa (71,7 miljoonaa euroa). Konsernin tilikauden oman pääoman tuotto oli 10,4 % (26,2 %).

Yhtiökokouksessa päätettiin myöntää vastuuvapaus hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2017. Edelleen päätettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiö maksaa osinkoa 0,60 euroa kutakin Suomen valtion ja Kongsberg Defence & Aerospace AS:n omistamaa osaketta kohden, eli yhteensä 16 705 133,40 euroa, joka vastaa 63,2 % konsernin tilikauden voitosta.

Patria Oyj:n hallituksessa puheenjohtajana jatkaa diplomi-insinööri Christer Granskog ja jäseninä toimitusjohtaja Päivi Marttila, Sievi Capital Oyj, kenraali (evp.) Ari Puheloinen, strategia- ja kehitysjohtaja Harald Aarø, Kongsberg ja johtaja Eirik Lie, Kongsberg Defence & Aerospace. Uusina jäseninä aloittavat finanssineuvos Kimmo Viertola, valtioneuvoston kanslia, omistajaohjausosasto, talousjohtaja Gyrid Skalleberg Ingerø, Kongsberg sekä liiketoiminnan kehitysjohtaja Jarle Næss, Kongsberg Defence & Aerospace.

Patria Oyj:n neuvottelukunnan puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo ja varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Markus Mustajärvi. Muut jäsenet ovat kansanedustaja Mika Kari, Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Timo Kivinen, kansanedustaja Mikko Savola, alivaltiosihteeri Petri Peltonen, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiopäiväneuvos Raimo Vistbacka, laiteasentaja Jussi Karimäki, Patria, järjestelmäasiantuntija Juha Kuusi, Patria, logistiikkapäällikkö Petri Pitkänen, Patria ja tuotannonsuunnittelija Tomi Virtanen, Patria.

Tilintarkastajana jatkaa PricewaterhouseCoopers Oy (PwC), KHT-yhteisö ja päävastuullisena tilintarkastajana toimii kauppatieteiden maisteri Jouko Malinen, KHT.

Lisätietoja:

Talousjohtaja Ville Jaakonsalo, p. 0500 881 070, [email protected]

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Konserni toimii Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Puolassa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, USAssa ja Etelä-Afrikassa. Konsernissa toimii 2 800 ammattilaista. Patrian omistavat Suomen valtio (50.1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49.9 %).

www.patria.fi