Tulosta

Patria Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti konsernin tilinpäätöksen 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta.

Patria-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli 824,8 miljoonaa euroa (736,1 miljoonaa euroa vuonna 2012). Kasvua oli 12 %. Liikevaihdosta puolustustarvikkeiden ja niiden huollon osuus oli 91 % (91 %) ja siviilituotteiden osuus 9 % (9 %). Liikevaihdosta 65 % (59 %) kertyi Suomen ulkopuolelta.

Konsernin liikevoitto oli 97,1 miljoonaa euroa eli 11,8 % liikevaihdosta (87,0 miljoonaa euroa, 11,8 %). Tulos ennen veroja oli 93,6 miljoonaa euroa (84,6 miljoonaa euroa) ja oman pääoman tuotto 21,9 % (23,1 %).

Yhtiökokouksessa päätettiin myöntää vastuuvapaus hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2013. Edelleen päätettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiö maksaa osinkoa 1,00 euroa osakkeelta eli yhteensä 38 024 848,00 euroa, joka vastaa noin 57 %:a konsernin tilikauden voitosta.

Yhtiökokous päätti valtion omistajaohjauksen suosituksen mukaisesti poistaa Patrian yhtiöjärjestyksestä hallituksen jäsenen valintaan liittyneen ikärajoituslauseen. Yhtiökokouksessa myös informoitiin osakkeenomistajia strategiakauden 2014-2016 toiminnan kehittämis- ja säästöohjelmasta, jonka tavoitteena on noin 50 miljoonan euron kustannusvaikutus seuraavien kolmen vuoden aikana.

Patria Oyj:n hallituksessa puheenjohtajana jatkaa diplomi-insinööri Christer Granskog ja varapuheenjohtajana oikeustieteen kandidaatti Kirsi Komi. Muut hallituksessa jatkavat jäsenet ovat finanssineuvos Arto Honkaniemi, valtioneuvoston kanslia, Senior Partner, Jussi Itävuori, RJI Partners Limited ja kenraaliluutnantti evp. Kari Rimpi ja Head of Participation Management Maximilian Thomasius, Airbus Group.

Patria Oyj:n neuvottelukunnan puheenjohtajana jatkaa oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Raimo Vistbacka (ps) ja varapuheenjohtajana kansanedustaja Thomas Blomqvist (r). Jäsenistä jatkavat laiteasentaja Jussi Karimäki, Patria, järjestelmäasiantuntija Juha Kuusi, Patria, kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk), osastopäällikkö, elinkeino- ja innovaatio-osasto Petri Peltonen, työ- ja elinkeinoministeriö, kansanedustaja Tuula Peltonen (sd), verstaspäällikkö Petri Pitkänen, Patria, vara-amiraali Juha Rannikko, Pääesikunnan päällikkö ja kansanedustaja Kari Tolvanen (kok). Uutena jäsenenä aloittaa järjestelmäinsinööri Ilkka Kokko, Patria.

Tilintarkastajaksi valittiin PricewaterhouseCoopers Oy (PwC), KHT-yhteisö ja päävastuullisena tilintarkastajana toimii kauppatieteiden maisteri Jouko Malinen, KHT.

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Birgitta Selonen, p. 040 869 2043, [email protected]

Patria on kansainvälisesti toimiva puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Patrian omistavat Suomen valtio (73,2 %), ja European Aeronautic Defence and Space Company EADS N.V. (Airbus Group) (26,8 %).
www.patria.fi