Tulosta

Patrian modifioima kaksipaikkainen D-mallin F-18 Hornet lensi onnistuneesti 51 minuuttia kestäneen ensilentonsa torstaina 3.12.2009 Jämsän Hallissa. Nyt ensilentonsa lentänyt kone on korjattu ja modifioitu yhteentörmäyksessä pahoin vaurioituneesta yksipaikkaisesta C-mallin Hornetista. Patrian tekemiin muutostöihin on kulunut yhteensä n. 100 000 työtuntia. Koneen Roll-Out tilaisuus pidettiin syyskuussa.

Modifiointi on osoitus Patrian kansainvälisen yhteistyön ja kumppanuuden toimivuudesta Hornet-maailmassa. Työ on myös todiste innovatiivisesta ajattelusta ja teknologisesta huippuosaamisesta.

"Hanke on lisännyt merkittävästi F-18 -koneen rakenteiden sekä järjestelmien asiantuntemusta Suomessa. Olen vakuuttunut siitä, että teknisellä osaamisellamme luomme edellytyksiä myös tuleviin menestystarinoihin”, toteaa johtaja Jukka Holkeri Patriasta.

Kaksi Satakunnan Lennoston F-18 Hornet -hävittäjää törmäsi toisiinsa yölentoharjoituksessa Lappajärven kaakkoispuolella 8. marraskuuta 2001. Toinen syöksyi maahan ja sen ohjaaja pelastautui heittoistuimella. Toinen, pahoin vaurioitunut toinen kone pystyi palaamaan yhdellä moottorilla Pirkkalan tukikohtaan. Molemmat ohjaajat selvisivät onnettomuudesta vammoitta.

Patria on kansainvälisesti toimiva puolustus- ja ilmailuteollisuuskonserni, joka toimittaa omaan erityisosaamiseensa ja kumppanuuksiin perustuvia, kilpailukykyisiä ratkaisuja asiakkailleen. Patrian omistavat Suomen valtio ja European Aeronautic Defence and Space Company EADS N.V.

Korkearesoluutiokuva: http://patria.materials.fi (Username: press, password:press) HN-468 First flight   

Kuva: Ilmavoimat

Lisätietoja:
Patria   
Jukka Holkeri, johtaja  
Puh. 040 869 2008