Tulosta

Valtakunnansyyttäjävirasto on saanut valmiiksi Patrian Slovenian ajoneuvohankkeeseen liittyvän syyteharkintansa, joka perustuu Keskusrikospoliisin vuonna 2007 aloittamaan esitutkintaan.

Valtakunnansyyttäjäviraston tiedotteen mukaan vuosina 2005 - 2007 tehdyksi epäillystä törkeästä lahjusten antamisesta syytetään kuutta henkilöä. Lisäksi eräitä heistä vastaan on nostettu syyte yritysvakoilusta. Kaikki syytetyt ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. Syyttäjä vaatii myös Patria Land Services Oy:n tuomitsemista yhteisösakkoon.
Edellisten lisäksi syyttäjä on tehnyt seitsemän syyttämättäjättämispäätöstä.
Patrian kannalta on myönteistä, että jo yli viisi vuotta kestäneet esitutkinta ja syyteharkinta on saatu päätökseen ja että asian oikeuskäsittely pääsee alkamaan. Yhtiö on avustanut poliisia ja halunnut edistää asian nopeaa selvittämistä. Nyt yhtiö perehtyy saamaansa materiaaliin, ja asia etenee tuomioistuimen määräämässä aikataulussa ja tavalla.