Tulosta

Yhteistoimintaneuvottelut Patrian Land-liiketoiminnassa ovat päättyneet. Neuvottelut koskivat koko henkilöstöä Hämeenlinnan ja Tampereen toimipisteissä. Neuvottelujen taustalla olivat tuotannolliset ja taloudelliset syyt johtuen merkittävien myyntihankkeiden siirtymisistä.

Pääpaino oli toiminnan uudelleenorganisoinnissa ja työtehtävien uudelleenjärjestelyissä sekä uusiin työtehtäviin sijoittumisessa. Neuvottelujen tuloksena vähennystarpeeksi tarkentui 27 henkilöä, ja 12 henkilön tehtävänkuva muuttuu. Lisäksi 9 lomautetaan toistaiseksi.

”Kansainvälisistä vientihankkeista saatava tilauskanta AMV-ajoneuvolle on ollut huomattavasti normaalia alhaisemmalla tasolla, ja sen vuoksi olemme joutuneet sopeuttamaan toimintaamme”, sanoo liiketoimintajohtaja Jussi Järvinen.

Land-liiketoiminnan keskeisiä tuotteita ja palveluita ovat panssaroidut pyöräajoneuvot, kranaatinheittimet sekä niiden koko elinkaaren tukipalvelut. Liiketoiminta työllistää noin 230 henkilöä Hämeenlinnassa ja Tampereella.

 

Lisätietoja:

Liiketoimintajohtaja Jussi Järvinen, Patrian Land-liiketoiminta, p. 040 869 6625, [email protected]